ELÄIN.FI

Myydään | Tapahtumat | Kasvattajat | Omistajat | Linkit | Muistola

Olet poistamassa tätä ilmoitusta

Ilmoitus numero:3647, jätetty 2014-03-17
Poista tämä ilmoitus

Albiino luppakorva kani
Annetaan hyvään kotiin naaras albiino kani, nimeltään Odette. Odette on erittäin kiltti, antaa käsitellä ja leikata kynnet erittäin nätisti, ei ole koskaan purrut. Vapaana ollessaan tekee tarpeensa häkkiin eikä tee pahojansa, pahvista tosin on kiinnostunut ja saattaa maistaa hieman. Odette on myös hyvin ihmisrakas, eli tutustuttuaan uuteen ympäristöön tykkää olla sylissä sekä tulee viereen silitettäväksi tosin muiden kanien kanssa ei tule toimeen, viihtyy parhaiten yksin. Odette on paperillinen kani, syntynyt 24.05.2010. Käynyt myös eläinlääkärin tarkastuksessa vuosi sitten, todettu täysin terveeksi joten elinvuosia on taatusti vielä monta edessä.
Mukaan annan ilmaiseksi häkin, jossa on vain öisin. Sekä harjan, flexin ja valjaat että voi ulkoiluttaa kesäisin. Sekä tietenkin juomapullon ja loput ruoat mitä on jäljellä ja heinät sekä kynsisakset.
- Haluan että Odette saa hyvän kodin jossa voi juosta päivisin vapaana, sekä ulkoilla kesäisin. Itse joudun luopumaan ajanpuutteen vuoksi sekä esikoiseni mahdollisen allergian takia.
- Nouto vantaalta

annetaan , Kääpiöluppa albiino kani
Ikä 4

Hinta 0

suvi / Vantaa
Puhelin 0414845539
Sposti suvir5@hotmail.com

Lähetä ilmoituksen poistovahvistus täyttämällä tämä lomake
Jos olet poistamassa jonkun muun ilmoitusta niin täytä kaikki kentät, nimi, sposti, perustelu…

ÄLÄ TÄYTÄ JOS OMA ILMO
Nimesi jos ei ole oma ilmoitus::
ÄLÄ TÄYTÄ JOS OMA ILMO
Sähköpostiosoitteesi jos ei ole oma ilmoitus:
ÄLÄ TÄYTÄ JOS OMA ILMO
Perustelut poistolle
jos ei ole oma ilmoitus:
Tarkistusnmerkit:
Laita tämä numero alimpaan kenttään: HLK

Liittymällä sähköpostilistalle niin saat viestin muutoksista.

© www.eläin.fi