ELÄIN.FI

Myydään | Tapahtumat | Kasvattajat | Omistajat | Linkit | Muistola

Olet poistamassa tätä ilmoitusta

Ilmoitus numero:5514, jätetty 2016-09-14
Poista tämä ilmoitus

Hei! Olemme 3-vuotiaat kaniveljekset Pippuri ja Apila. Meissä on 1/3 hermeliiniä, 1/3 leijonanharjasta ja 1/3 kääpiöluppaa. 

Etsimme uutta, kivaa kotia, koska vanha isäntäperheemme muutti kerrostaloon, jonne ei voi lemmikkejä ottaa. Olemme tottuneet ulkoilmaelämään ja haluaisimme jatkaa sitä uudessakin kodissa ainakin kesäisin. Meistä olisi kiva myös saada tyttökaverit tai ainakin lapsia leikkimään kanssamme. Meidät molemmat on leikattu, joten pikkukaneja ei olisi luvassa. Seura olisi silti tervetullutta. Keskenämme emme enää tule toimeen ja meidät onkin siksi laitettu omiin häkkeihimme. Olemme aina olleet terveitä ja tottuneet käsittelyyn sen verran, että esim kynsienleikkuu on aina sujunut ihan isäntäväen voimin. 

Meidän mukanamme saisit kaikki tarvittavat välineet: 
-molempien omat reilun kokoiset lämpökopilliset ulkohäkit (toinen on vesivaneria, jossa teetetty irrotettava ja siirrettävä lämpökoppi ja toinen kaksikerroksinen, jossa käynti kerrosten välillä sekä luukku ulos) 
-erillisen koottavan ja siirreltävän juoksuhäkin (n 1,5 m X 3 m)
-valjaat juoksuhäkin ulkopuolella tapahtuvia seikkailuja varten
-pissalaatikot X 2
-ruokakupit X 4 
-vesipullot X 2
-kynsisakset
-harjan
-kuljetuskopan

Tarvikkeiden arvo uutena on yhteensä n. 800 €. Emäntä ajatteli pyytää meistä ja tarvikkeista yhteensä 350 €. Meidät on mahdollista myös myydä eri koteihin, jolloin tarvikkeet voisi jakaa puoliksi ja toisen pupun kanssa saisi kantokopan ja kynsisakset (pupu ja tarvikkeet 160 €) ja toisen kanssa juoksuhäkin ja harjan (pupu ja tarvikkeet 190 €). Myös pelkät puput on mahdollista ostaa. Sen jälkeen voin kyydä myös tarvikkeet erikseen. Jos kiinnostuit, laita emännälle yv:tä niin sovitaan tutustumiskäynnistä. Kiitos! 😊

myydään , 1/3 hermeliini, 1/3 kääpiöluppa, 1/3 leijonanharjas
Ikä 3 vuotta

Hinta

Minna / Lohja
Puhelin 0415028287
Sposti minna.jaskari@lohja.fi

Lähetä ilmoituksen poistovahvistus täyttämällä tämä lomake
Tarkistusnmerkit
Laita tämä numero alimpaan kenttään: XME

Liittymällä sähköpostilistalle niin saat viestin muutoksista.

© www.eläin.fi