ELÄIN.FI

Myydään | Tapahtumat | Kasvattajat | Omistajat | Linkit | Muistola

Olet poistamassa tätä ilmoitusta

Ilmoitus numero:6143, jätetty 2018-05-05
Poista tämä ilmoitus

annetaan , Nelivarvaskilpikonna
Ikä noin 12-vuotias

Annetaan nelivarvaskilpikonna uros uuteen rakastavaan kotiin(itselläni suurin osa ajasta menee opiskeluun enkä tahdo konnan olevan yksinäinen päivät pitkät).

Kille on utelias tutkiskelija ja ihana kaveri.

Hankittu 2008 Faunatar -liikkeestä (paperit ovat hävinneet muuttojen jäljiltä).

Konna on terve (välillä oikea eturaaja laahaa jonkin matkaa perässä mutta toimii kuitenkin hyvin muuten).

Toiveena olisi jos konna pääsisi pihalle kesäisin ja että uudella omistajalla olisi jo entuudestaan terraario itsetehty tai ostettu.

Mukaan annan Exoterran ruoka/juoma-astian ja Giant valaisimen.

Muutettuamme talvella hajosi edellinen lasiterraario jonka tilalle hankimme pienen muoviterran joka on nyt toiminut jonkin aikaa varaterrana.
Konna pääsee käppäilemään asunnossa mutta kaipaa kyllä suurempaa terraariota itselleen.

- Kiitän jo etukäteen kiinnostuksesta sillä konna on todella tärkeä mutta aikaa ei vain ole riittävästi niin paljon kuin hän sitä tarvitsee.

Hinta -

Jasmin Moilanen / Jyväskylä
Puhelin 0442597794
Sposti jasmin.cecilia.moilanen98@gmai


Lähetä ilmoituksen poistovahvistus täyttämällä tämä lomake
Tarkistusnmerkit
Laita tämä numero alimpaan kenttään: ACI


Liittymällä sähköpostilistalle niin saat viestin muutoksista.

© www.eläin.fi