ELÄIN.FI

Myydään | Tapahtumat | Kasvattajat | Omistajat | Linkit | Muistola

1. TARKISTA, ETTÄ ILMOITUS ON VIRHEETÖN!
Jos on virheitä niin poista tämä ilmoitus ja tee uusi.

Ilmoitus numero:5649, julkaistu yli 5 kk sitten

Omia koteja vailla vielä muutama risteytyspoikanen. Poikasten hinta on 30€/kani ja mukaansa ne saavat pussin tuttua ruokaa, lemmikkikanin sukutiedot ja valjaat. Poikaset on myös tatuoitu vasempaan korvaan. kanit ovat tottuneet elämään viileässä, eli sopivat sekä sisälle että viileämpään tilaan asumaan. Sijaitsevat Sastamalassa, josta kulkeutuvat tarvittaessa ainakin Porin suuntaan.

21.7.2016 syntyneet urokset. Väreinä musta ja musta perhonen. Poikasten emä on hyvin pienikokoinen ja siro belgianjätti, isä kääpiörotujen risteytys. Pojilla on painoa nyt n. kilon verran, eli valtavan suuriksi eivät tule jättikaniverestä huolimatta kasvamaan. Luonteeltaan todella sosiaaliset ja rohkeat pojat.

24.7.2016 syntynyt uros. Väriltään musta x-kirjava (x-kirjavuus kuitenkin näkyy vain parina valkoisena karvana otsassa). Pojalta löytyy hieman harjasta. Emä leijonaristeytys, isä hermeliiniristeytys. Odotettu aikuispaino n. 1,5 kg. Kesy ja rauhallinen poika.

27.8.2016 syntyneet risteytykset, väriltään mustia ja kaikilla hieman harjasta. Kaksi poikaa ja yksi tyttö. Vanhemmat kääpiörotujen risteytyksiä. Mukavia ja kesyjä pikkukaneja.

Lisätietoa ja kuvia poikasista kotisivuilla.

myydään , Risteytyskaneja
Ikä

Hinta 30

Katja / Sastamala
Puhelin 0409645643
Sposti kaniasiat@luukku.com
Kotisivut http://katjankanilauma.weebly.com/

2. VALITSE JA MAKSA HALUTTU KESTO
Joko PayPal tai Visa/MasterCard/luottokortti.
Eläin.fi ei saa/näe/talleta maksutietojasi mutta saa varmistettua ilmoittajan yhteystiedot.
Kaikki maksutapahtumat tapahtuvat PayPalin Luottomaksuna.

© www.eläin.fi