ELÄIN.FI

Myydään | Tapahtumat | Kasvattajat | Omistajat | Linkit | Muistola

Olet poistamassa tätä ilmoitusta

Ilmoitus numero:13687, jätetty 2023-08-03
Poista tämä ilmoitus

Myydään Savic Tasmania 120 häkki. häkki uudenveroinen. Kaikki osat on kuvien oton jälkeen pesty eläimille turvallisella  pesuaineella ja häkki on purettu osiin. Kaikki osat on merkattu, mikä kuuluu mihinkin ja mukaan tulee myös ohjekirja. Häkissä erikseen lisäosa millä häkin saa jaettua kahdeksi erilliseksi häkiksi. Häkin sivuissa on 4 pientä luukkua, joihin kuuluu ruokakipot. häkin edessä kaksi isoa luukkua on tarkoitettu lintujen käsittelyä varten ja kulkureittinä linnuille.
Häkin alaosassa on 2 ulosvedettävää osaa, ritilikkö jonka alla tiivis metallilaatikko joiden avulla pohjat on todella helppo pitää puhtaana. 

Pohjassa renkaat joiden avulla häkkiä on helppo siirrellä siivouksen aikana.

Häkkiin kuuluu 8 syvyyssuunnassa räysimittaista puista istuma ortta, jotka nekin tietysti kaikki pesty.

Mitat: 
korkeus lattiasta häkin kattoon 107cm
häkin pohjasta kattoon(lentotila) 91cm
leveys 120cm
syvyys 65cm

paikkakunta Ylöjärvi

Myynnissä myös kaikki muut lintujen hoitoon kuuluvat tarvikkeet, lelut,uv valo, lämpölamppu jne.. niistä teen erilliset ilmoitukset tänne mutta kysellä saa jos kiinnostus herää ennen kun kerkeän niitä tänne ilmoittamaan.

myydään , Lintujen häkki
Ikä n1v

Hinta 200

Antti / Ylojarvi
Puhelin 0405042870
Sposti antti.koivuniemi@gmail.com

Lähetä ilmoituksen poistovahvistus täyttämällä tämä lomake
Jos olet poistamassa jonkun muun ilmoitusta niin täytä kaikki kentät, nimi, sposti, perustelu…

ÄLÄ TÄYTÄ JOS OMA ILMO
Nimesi jos ei ole oma ilmoitus::
ÄLÄ TÄYTÄ JOS OMA ILMO
Sähköpostiosoitteesi jos ei ole oma ilmoitus:
ÄLÄ TÄYTÄ JOS OMA ILMO
Perustelut poistolle
jos ei ole oma ilmoitus:
Tarkistusnmerkit:
Laita tämä numero alimpaan kenttään: UHN

Liittymällä sähköpostilistalle niin saat viestin muutoksista.

© www.eläin.fi